Novelli: Vaatimuksia

 

“Kerrataan vielä nopeasti säännöt. Minä määrään mitä tehdään. Kunhan toteutat sen mitä haluan, saat myös yllättää minut. Saat jäädä yöksi, mutta aamulla sinun on lähdettävä. Voidaan pitää satunnaisesti yhteyttä ja ehkä tavata joskus uudestaan, mutta romanttisia tunteita välillämme ei silti tule olemaan. Okei?”
“Okei”, mies sanoi nyökytellen innokkaasti. Hänen silmänsä loistivat ja ilmeestä näki, että hän halusi jo aloittaa. Hän vaikutti emäntäänsä jumaloivalta palvelijalta, joka oikein kerjäsi sitä, että pääsisi olemaan mieliksi. Hän vaikutti innokkaalta mieheltä, joka palvoi minua. Joka himoitsi minua.

Tiesin näyttäväni hyvältä. Olin tälläytynyt baari-iltaa varten kunnolla. Tiukka, vartaloa nuoleva mekko ylläni olin herättänyt monissa baarissa olleissa miehissä kiinnostusta ja himoa. Mukaani valikoitunut mies oli vaikuttanut lupaavimmalta. Hän oli vakuuttanut ymmärtävänsä, että halusin ainoastaan seksiä, en missään nimessä parisuhdetta.

 

Läheskään kaikki eivät ymmärtäneet valintaani. Monet naimisissa olevat naiset olivat katsoneet minua säälien, kun olivat kuulleet, etten seurustele. Kun yritin selittää, etten edes halunnut seurustella, he nyökyttelivät kuin olisivat ymmärtäneet. Ilmeet kuitenkin paljastivat totuuden. Ikinä kuulijat eivät ymmärtäneet eivätkä uskoneet, eivät halunneet uskoa. Heidän mielestään kaikki naiset halusivat sen unelmien prinssin rinnalleen, eihän yksikään nainen voisi millään haluta olla yksin.

 

Miehet olevinaan ymmärsivät minua, kunnes pääsivät kanssani sänkyyn kerran tai pari. Sitten he usein alkoivat elätellä toiveita parisuhteesta. Kun kielsin sen jyrkästi, miehet säikähtivät. He panivat enemmän kuin mielellään naista, jonka saivat helposti sänkyyn kanssaan. Mutta kun tämä nainen ei ollutkaan perinteistä vaimomateriaalia, vaan seksuaalisesti vahva ja aktiivinen, miehet juoksivat huutaen karkuun. Naistenhan pitäisi olla alistuvia kotirouvia. Yksi tai kaksi seksikertaa oli vielä ok, mutta sitten naisen jo kuuluisi rakastua petikumppaniin ja alkaa haaveilla häistä ja perhe-elämästä.  Nainen, joka ei näistä unelmoinut, oli useimpien miesten mielestä pelottava. Minä olin pelottava.

 

Tämän iltainen mies oli kuitenkin vannonut, ettei hän etsinyt tai tarvinnut parisuhdetta. Seksi ilman sitoutumisoletuksia sopisi hänelle paremmin kuin hyvin. Hän ei myöskään ollut tuominnut tai säälinyt minua, kun oli kuullut tavastani elää elämääni. Siksi olin valinnut hänet.

 

Avasin mekkoni vetoketjun ja pudotin vaatteen lattialle. Minulla ei ollut alusvaatteita. Mies katsoi minua himokkaasti ja kiskoi kiireellä paidan pois yltään. Kun paita oli heitetty lattialle, hän avasi vauhdilla farkkujensa napin ja vetoketjun. Astuin lähemmäs ja estin häntä riisumasta housujaan. Liu’utin hitaasti yhtä aikaa hänen farkkunsa ja bokserinsa alas nilkkoihin. Mies potkaisi ne pois jaloistaan kun nousin ylös. Suutelin häntä ja vedin hänet perässäni sänkyyn.

 

Minä nautin elämästäni sinkkuna. En kaivannut pysyvää kumppania rinnalleni, sillä elämässäni oli niin paljon kaikkea muuta ihanaa. Unelmatyö, rakkaita läheisiä ihmisiä, hauskoja harrastuksia. Tietysti halusin seksiä, usein. Minulla oli muutama vakituinen panokaveri, ja toisinaan iskin jonkun miehen yhdeksi illaksi. Elämästäni ei siis puuttunut seksiäkään, joten senkään takia en tarvinnut pysyvää kumppania.

 

Ohjasin miehen kädet hyväilemään minua kaikkialta, ja hän toteuttikin sen oikein innokkaasti. Keskityin nauttimaan täysin siemauksin siitä, miltä hänen kiihkeä kosketuksensa vartalollani tuntui. Kun painoin hänen päänsä jalkojeni väliin, tunsin olevani kuningatar, jota varten mies oli olemassa.

 

Mielihyvän vavahdusten jälkeen käskin miestä istumaan sängylle. Istuin hänen syliinsä selin häneen ja otin miehen sisälleni.

“Suutele niskaani”, kuiskasin miehelle siirtäen hiuksiani sivuun. Mies teki työtä käskettyä, ja jatkoin: “Ota vähän ihoa hampaidesi väliin ja näykkäise.” Mies ei epäröinyt toteuttaa pyyntöäni. Voihkaisin. “Jatka.”

 

Tiesin mitä seksissä halusin, enkä epäröinyt vaatia sitä. Joidenkin miesten kanssa jouduin muotoilemaan vaatimukseni pehmeämmin, eivätkä he suostuneet ihan kaikkeen. Heillä oli oikeus sanoa ei, jos eivät jotakin halunneet tehdä. Silti vaadin oman nautintoni rauhallisemmallakin tyylillä seksikumppanin suostumuksen rajoissa. Tietysti ihanteellisin tilanne oli, jos mies nautti dominoinnin kohteena olemisesta. Silloin kumpikin sai mitä halusi. Kaikkien osapuolten nautinto teki seksistä parhainta mahdollista.

 

Tämän iltainen mies oli läpäissyt testivaatimukset kirkkaasti. Häneltä voisin pyytää enemmänkin. Ehkä hän jopa toteuttaisi hurjimmatkin haluni.

 

Vedin miehen käden kaulalleni.
“Purista”, pyysin. Mies totteli, empimättä.



***


-Ada Badass

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Partioruno

Uniruno

Novelli: Vieras?