Tekstit

"Be proud, be scout!"

Kuva
Heips,
Tuntuu hassulta, että olen harrastanut partiota kohta 15 vuotta. Yli puolet elämästäni olen ollut partiolainen. Älytöntä.
Epävirallisesti partio on ollut osa elämääni sitäkin kauemmin. Melkein synnyin partioleirillä, mistä minun on tietenkin helppo naureskella, mutta silloin se ei ollut hauska juttu. Tuskinpa vanhempieni mielestä on vieläkään. Jos olisin sillä leirillä syntynyt, se olisi ollut aivan liian aikaisin. Siispä onneksi synnyin vain melkein partioleirillä.


Pienenä pyörin äidin mukana partiossa, kun äiti toimi johtajana yhdessä partioryhmässä. Se oli aina jotenkin siistiä, kun ryhmän lapset olivat minua vanhempia, ja silti sain äidin ansiosta olla mukana. Olikin varmaan ihan luonnollista, että aloitin partion virallisesti heti, kun se oli mahdollista. Ja mukana olen edelleen.
Olen aikonut lopettaa partion moneen kertaan, milloin mistäkin syystä. "En jaksa enää", teini-ikäinen minä ajatteli. "Lukio varmaan vie kaiken aikani, en ehdi enää", 16-vuotias min…

Runo: Melkein Loiston lapsi

Ei aivan Loiston lapsi alkunsa oli jo saanut tosin vain hetkeä ennen
Loistolla halusi jo maailmaan saapua vaikka oli vielä liian aikaista

Partioruno

nuotio
valo
lämpö
toverit

osa yhteisöä
aina
ei siitä erota mikään
ei vaikka tahtoisi
mutta miksi edes haluaisin

kun jossain on kotonaan
tietää paikkansa
osaa hommansa
saa apua

silloin on oikealla tiellä
eikä siltä tieltä
ole tarve poiketa

Kiitos partio.




***

Rakkaudella,
Ada Badass

Jääkiekkohuumaa

Kuva
Heips,
Tuoreen jääkiekon maailmanmestaruuden jälkimainingeissa on tietenkin pakko kirjoittaa jo tässä välissä lätkästä. En ole ikinä harrastanut kyseistä lajia itse, enkä seuraa edes SM-liigaa saati NHL-pelejä. Miesten maailmanmestaruudet on kuitenkin pakko katsoa joka vuosi Suomen pelien osalta. Näin on ollut vuodesta 2011 asti. Jonkin verran talviolympialaisiakin on tässä välissä tullut seurattua, sekä miesten että naisten jääkiekkopelejä. Jonkun pikkuleijonienkin MM-finaalin olen katsonut. Kevään 2019 naisten MM-finaalia seurasin eduskuntavaalien tuloslähetyksen ohessa.
Ennen vuotta 2011 ja osittain sinä keväänäkin olin vahvasti sitä mieltä, että mitä järkeä koko kiekossa on. En voinut kuvitella mitään tylsempää katsottavaa, kuin miehet luistelemassa kaukalon päästä päähän sohien kepeillä jotakin pientä mustaa asiaa. No, keväällä 2011 kohistiin Mikael Grandlundin ilmaveivistä ja lätkä pyöri ruudulla koulussakin, kun teimme eväitä luokkaretkelle kotitalouden luokassa. Ja sitten Leijon…

Novelli: Hurrikaani

“Watch out, my heart is a hurricane, baby! / It’s a hurricane!”*
Niin se olikin. Sekä minun että hänen. Olimme kumpikin yhtä sekasotkua sisimmältämme. Molempien sydämet riehuivat kuin hurrikaanit. Emmekä silti osanneet pysyä erossa toisistamme.

Tapasimme vuosia sitten ja jokin välillämme klikkasi heti. Ymmärsimme toisiamme, vähäisiä ilojamme ja syvää tuskaamme. Harvat hymyn aiheet ja pimeyden kaudet olivat molemmille tuttuja. Toisen samankaltaisuus varsinkin synkkyyden osalta kiehtoi, ja tietenkin päädyimme melkein välittömästi kokeilemaan parisuhdekuviota.
Kun kaksi särkynyttä ihmistä laittaa kokeilemaan yhteiseloa, se ei tietenkään onnistu. Sen voisi kuvitella toimivan, sillä ainakin toinen pystyy silloin ymmärtämään, kun toisella on synkkä vaihe päällä. Loppujen lopuksi se kuitenkin on vain helvetin raskasta. Jos itsellä on hyvä päivä, toisen tuska vetää helpommin takaisin pohjalle. Kun molemmat ovat pohjalla, sieltä ei pääse ylös.